Siirry pääsisältöön

Kuosin viemää

En kerinnyt käydä, mutta olisin halunnut

Olen viimeiset pari viikkoa ollut aivan designin lumoissa. Varsinkin sen takia, koska oman asunnon saaminen alkaa kuumottaa jo sen verran, että palan halusta päästä sisustamaan sitä. Olenkin vain pahentanut kuumetta kiertämällä erilaisissa sisustusliikkeissä ja selaamalla Pinterestiä. Todellisuus iskee valitettavasti budjetin merkeissä, eikä oikeasti uusiin ja hienoihin ole varaa. Vähitellen kyllä haluan tehdä kodistani kauniin. Onneksi käytettynä saa nättiä ja itse voi aina jotain yrittää tehdä.

Se onkin hyvä siirtymä siihen mistä halusin oikeasti kirjoittaa eli itse tehty design. Haluan päästä työkseni suunnittelemaan mitä tahansa mainosjulisteista verhokankaisiin. Rakastan kauniisti tehtyjä  kuoseja ja grafiikoita. Olen tiennyt sen jo jonkin aikaa, en vain uskaltanut kuvitella tekeväni sitä työkseni. Tajusin vain viime keväänä, että kyllä minä haluan ihan tosissani saada rahaa omalla taiteellani.

Ongelma onkin siinä, että haluan niin paljon, enkä osaa keskittyä johonkin tiettyyn. Nyt olen vahvasti kiintynyt erilaisten sisustusdesignin, kuosien maailmaan. Oma astiasto tai pöytäliina, mitä tahansa sellaista olisi ihana päästä tekemään. En todellakaan ole tyytyväinen omaan jälkeeni vaan työtä ja kehittymistä riittää.

Itseoppiminen ei vain ole parasta minulle vaan olisi helpompaa saada joku viereen neuvomaan mistä kannattaa aloittaa ja miten kehittyä. Tai sitten otan vain itseäni niskasta kiinni. Keskityn oikeasti yhteen asiaan kerrallaan enkä heti siirry seuraavaan kun muuttuu vähänkin tylsäksi.

Kauneus ja estetiikka kuitenkin viehättävät sen verran, että haluan päästä muuttamaan niillä maailmaa. Rumat kuosit ja mainospostit ovat asioita, joita en voi sietää vaan haluan tehdä asialle jotain. En todellakaan tiedä mistä vielä löydän itseni. Mutta haluan olla osa muutosta, joka tekee maailmasta kauniimman ja paremman paikan.

Loppuun vielä ehdottaisin, että hyvä lukija, anna minulle joku graafine haaste/tehtävä joka minun tulisi suorittaa niin yritän sen seuraavaan päivitykseeni laittaa. Ulkoinen paine yleensä auttaa tekemään.
Tiger
Indiska


Marimekko


Onko teillä lukijoilla ongelma, että ette itse saa itseänne tekemään jotain vaan tarvitsette jotakuta potkimaan?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suunnitelmista

Vuosi vierähti ja uusi on alkamassa. Olen tässä kesän yrittänyt miettiä mitä haluaisin tehdä, koska asun paikkakunnalla jossa lähes kaikki kaverini ovat muuttaneet pois. Tästä johtuen vietän todella paljon aikaa keskenäni. Tekemisestä ei kyllä ole ollut puutetta, keksin kyllä aina jotain ja tietokoneen ja telkkarin välityksellä ainakin. Valitettavasti sisälläni on palava tarve luoda ja tuottaa, joten kovin pitkäksi aikaa en voi jäädä vain möllöttämään. Olenkin jo jonkin aikaa miettinyt miten voisin parhaalla mahdollisella tavalla hoitaa "ongelman". Olen piirtänyt paljon, maalannut ja kirjoittanut. Samalla olen miettinyt minkälaista materiaalia haluaisin julkiseen levitykseen. Videoita olen tehnyt YouTubeen nyt noin vuoden, vaikkakin pidin pitkän tauon talven aikana. Monesti sanotaan: "Tee sellaisia videoita, mitä itse haluaisit katsoa." Keksin lopultakin mikä se voisi olla omalla kohdallani. Katson paljon elokuvia ja sarjoja, kuuntelen musiikkia, kulutan kulttu...

Kauas pois

Haluaisin matkustaa enemmän koska se on itselle todella tärkeäksi muodostunut tapa viettää aikaa. Kuten aikaisemmassa tekstissä puhuin myös Suomessa matkustaminen on todella mielenkiintoista jos siitä tekee sellaista. Mutta todellakin ulkomailla käydessä vaikutus on yleensä moninkertainen sen erilaisuuden takia ja yleensä matkustustunnelma on vielä vähän innostuneempi. En ole kuitenkaan nyt pahemmin käynyt missään tänä kesänä. Suurin seikkailuni taitaa olla kun eksyin Jyväskylän keskustasta vähän sivummalle ja kiertelin lenkin kautta sinne takaisin. Hauskaa oli ja varsinkin siksi että suhtauduin siihen kuin seikkailuun joka todellakin teki siitä mielenkiintoisemman. Totuus kuitenkin on, että olisi niin mahtavaa vain ottaa auto, hyvä porukka ja lähteä ajamaan. Katsomaan mitä tuossa suunnassa on ja nukkua jossain aivan muualla. Pahaksi en pistäisi myöskään ulkomaille suuntaavaa vähän pidempää reissua, jossa oikeasti pääsisi näkemään millaista meno on myös suurimpien turistikeskusten u...

Muutosta ilmassa

Koko loppukesän ja alkusyksyn kestänyt taistelu muuttamisesta tuli viimein tiensä päähän kun onnistuin oman asuntoni saamaan Espoosta. Keski-Suomen maalaisjuntti pääsi vihdoin muuttamaan Isoon Kaupunkiin ja kyllähän se tuntuu hienolta. Ensinnäkin jo se, että olen nyt muuttanut ensimmäistä kertaa itsenäisesti yksin.  Pari aikaisempaa vuotta kodin ulkopuolella olen joutunut jakamaan muiden kanssa. En siitä ole vielä täysi omannäköistäni saanut tehtyä, mutta vasta reilun viikon siellä asuttuani en koe sitä ongelmaksi. Vielä on aikaa sisustaa, sillä tarkoitus on viihtyä pidemmän aikaa. Tilana se on kuitenkin ihana. Keittiö ja kylpyhuone ovat uudistetut ja lattiana on laminaatit. Olen paljon kauhemapiakin ratkaisuja kohdannut. Nopeasti sitä tottui uuteen ympäristöön, sopeudun kuitenkin uusiin tilanteisiin ja paikkoihin suhteellisen nopeasti. Viihtyvyyttä lisää se, että vaikka selkeästi kaupunkia, on luonto esillä eikä talojen peitossa. Ilokseni olen myös huomannut, miten olen...