Siirry pääsisältöön

WHILE (1 < 2) / DEADMAU5: Arvostelu

Progehouse vie hiiriartistin pään sisälle 


Olen jo useamman vuoden ollut tietoinen Deadmau5 (oik. Joel Thomas Zimmerman) olemassaolosta. Joitain kappaleita olen kuunnellut, mutta en ole varsinaisesti kuuntelemalla kuunnellut missään vaiheessa. Mutta hänen nyt tänä vuonna esiintyessä Weekend-festivaaleilla päätin tutustua tuotantoon paremmin niin konsertissa tulen saamaan enemmän irti. 

Sattui sitten, että tämän tutustumisen aikana häneltä ilmestyi uusi levy ja kyllä osui aivan oikeaan aikaan. Muuten olisin varmasti jättänyt ilman suurempaa huomiota, mikä olisi ollut menetys koska levy on todella hyvä. Sen voi jo näin alkuun paljastaa.

Dedmau5:n musiikki on pääsääntöisesti instrumentaalista, jossa äännähdykset rikkovat muuten harmonista kappaletta. Mukaan levylle on otettu myös muutama Nine Inch Nailsin remixia, joissa myös laulu mukana. Ne ovatkin outolintuja muuten hyvin yhtenäisessä kokonaisuudessa.

Itse ihastuin albumilla juuri sen albumimaisuuteen. Sen tuntee olevan huolella rakennettu kokonaisuus, jossa on mietitty missä järjestyksessä kappaleet tulevat. Varsinkin osa kappaleista on selvästi rakennettu kuunneltavaksi pareissa ja ne täydentävät toisiaan loistavasti. Pääesimerkkinä itselleni nousee Terrors in My Head, jota seuraa Creeps. Osittain menevä, mutta lopussa hidastuva TiMH siirtyy hyvin rauhalliseen ja riipaisevaan Creeps kappaleeseen.

Kaksilevyisen toisella osiolla vahvaksi pääsevät pelkästään pianolla soitetut, hyvin melankoliset kappaleet, jotka rikkovat elektronisia ja menevämpiä kappaleita, joihin on myös väliin saatettu laittaa hitaampia pianolla soitettuja osuuksia.

Hiottu kokonaisuus, jossa progressiivinen house ja elektroninen musiikki saa seurakseen melankoliset pianokappaleet, ja kaksi tyylillisesti hyvin erilaista remixiä. Mitä Zimmerman on halunnut levyllä sanoa jää jokaisen itsensä päätettäväksi ja haastattelujen varaan. Tuntuu ainakin, että hän välittää tekemästään musiikista.

5/5

Kuuntele nämä: Terrors in My Head, Phantoms can't Hang, Superbia
Harkitse: Survivalism



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suunnitelmista

Vuosi vierähti ja uusi on alkamassa. Olen tässä kesän yrittänyt miettiä mitä haluaisin tehdä, koska asun paikkakunnalla jossa lähes kaikki kaverini ovat muuttaneet pois. Tästä johtuen vietän todella paljon aikaa keskenäni. Tekemisestä ei kyllä ole ollut puutetta, keksin kyllä aina jotain ja tietokoneen ja telkkarin välityksellä ainakin. Valitettavasti sisälläni on palava tarve luoda ja tuottaa, joten kovin pitkäksi aikaa en voi jäädä vain möllöttämään. Olenkin jo jonkin aikaa miettinyt miten voisin parhaalla mahdollisella tavalla hoitaa "ongelman". Olen piirtänyt paljon, maalannut ja kirjoittanut. Samalla olen miettinyt minkälaista materiaalia haluaisin julkiseen levitykseen. Videoita olen tehnyt YouTubeen nyt noin vuoden, vaikkakin pidin pitkän tauon talven aikana. Monesti sanotaan: "Tee sellaisia videoita, mitä itse haluaisit katsoa." Keksin lopultakin mikä se voisi olla omalla kohdallani. Katson paljon elokuvia ja sarjoja, kuuntelen musiikkia, kulutan kulttu...

Kauas pois

Haluaisin matkustaa enemmän koska se on itselle todella tärkeäksi muodostunut tapa viettää aikaa. Kuten aikaisemmassa tekstissä puhuin myös Suomessa matkustaminen on todella mielenkiintoista jos siitä tekee sellaista. Mutta todellakin ulkomailla käydessä vaikutus on yleensä moninkertainen sen erilaisuuden takia ja yleensä matkustustunnelma on vielä vähän innostuneempi. En ole kuitenkaan nyt pahemmin käynyt missään tänä kesänä. Suurin seikkailuni taitaa olla kun eksyin Jyväskylän keskustasta vähän sivummalle ja kiertelin lenkin kautta sinne takaisin. Hauskaa oli ja varsinkin siksi että suhtauduin siihen kuin seikkailuun joka todellakin teki siitä mielenkiintoisemman. Totuus kuitenkin on, että olisi niin mahtavaa vain ottaa auto, hyvä porukka ja lähteä ajamaan. Katsomaan mitä tuossa suunnassa on ja nukkua jossain aivan muualla. Pahaksi en pistäisi myöskään ulkomaille suuntaavaa vähän pidempää reissua, jossa oikeasti pääsisi näkemään millaista meno on myös suurimpien turistikeskusten u...

Muutosta ilmassa

Koko loppukesän ja alkusyksyn kestänyt taistelu muuttamisesta tuli viimein tiensä päähän kun onnistuin oman asuntoni saamaan Espoosta. Keski-Suomen maalaisjuntti pääsi vihdoin muuttamaan Isoon Kaupunkiin ja kyllähän se tuntuu hienolta. Ensinnäkin jo se, että olen nyt muuttanut ensimmäistä kertaa itsenäisesti yksin.  Pari aikaisempaa vuotta kodin ulkopuolella olen joutunut jakamaan muiden kanssa. En siitä ole vielä täysi omannäköistäni saanut tehtyä, mutta vasta reilun viikon siellä asuttuani en koe sitä ongelmaksi. Vielä on aikaa sisustaa, sillä tarkoitus on viihtyä pidemmän aikaa. Tilana se on kuitenkin ihana. Keittiö ja kylpyhuone ovat uudistetut ja lattiana on laminaatit. Olen paljon kauhemapiakin ratkaisuja kohdannut. Nopeasti sitä tottui uuteen ympäristöön, sopeudun kuitenkin uusiin tilanteisiin ja paikkoihin suhteellisen nopeasti. Viihtyvyyttä lisää se, että vaikka selkeästi kaupunkia, on luonto esillä eikä talojen peitossa. Ilokseni olen myös huomannut, miten olen...