(c) Apple Tein joulukuussa päätöksen, jota en puoli vuotta aikaisemmin ollut kuvitellut tekeväni. Vaihdoin hetken mielijohteesta monta vuotta käyttämäni Spotify Premiumin, Apple Musicin tilaukseen. Olin kuuntelemassa musiikkia, kun päätin ostaa Taylor Swiftin uusimman levyn. Sitä kun ei Spotifysta voi kuunnella. Havahduin siinä kuunnellessani kuitenkin, kun äänenlaatu oli selkeästi parempi. Olin kesällä kokeillut sen 3kk kokeilujakson, mutta en silloin ollut kiinnittänyt asiaan huomiota. Siksi olinkin epäileväinen kuuloni suhteen, mutta varmuudeksi kuuntelin muita iTunesista ostamiani kappaleita, ja alkoi oikeasti tuntua siltä, että Spotify jätti striimatessa varsinkin ylätaajuuksia pois. Siinä keskellä yötä sitten peruin Spotifyn ja tilasin Apple Musicin. En tiedä miten placebo koko efekti on, kuulenko sen vain koska haluan kuulla sen. Uuteen palveluun hyppääminen oli toki aluksi vaikeaa, koska Spotifyssa minulla oli kaikki soittolistat ja varsinkin itselläni hyvin toimiva W
Kommentit
Lähetä kommentti