Koko loppukesän ja alkusyksyn kestänyt taistelu muuttamisesta tuli viimein tiensä päähän kun onnistuin oman asuntoni saamaan Espoosta. Keski-Suomen maalaisjuntti pääsi vihdoin muuttamaan Isoon Kaupunkiin ja kyllähän se tuntuu hienolta. Ensinnäkin jo se, että olen nyt muuttanut ensimmäistä kertaa itsenäisesti yksin. Pari aikaisempaa vuotta kodin ulkopuolella olen joutunut jakamaan muiden kanssa. En siitä ole vielä täysi omannäköistäni saanut tehtyä, mutta vasta reilun viikon siellä asuttuani en koe sitä ongelmaksi. Vielä on aikaa sisustaa, sillä tarkoitus on viihtyä pidemmän aikaa. Tilana se on kuitenkin ihana. Keittiö ja kylpyhuone ovat uudistetut ja lattiana on laminaatit. Olen paljon kauhemapiakin ratkaisuja kohdannut. Nopeasti sitä tottui uuteen ympäristöön, sopeudun kuitenkin uusiin tilanteisiin ja paikkoihin suhteellisen nopeasti. Viihtyvyyttä lisää se, että vaikka selkeästi kaupunkia, on luonto esillä eikä talojen peitossa. Ilokseni olen myös huomannut, miten olen...
Jaan omia mielitekojani ja mietteitäni. Asioita laidasta laitaan. Kysy, jaa, kerro, osallistu. En tee tätä vain itselleni.