En ollut tietoinen kyseisen naisen olemassaolosta ennen tämän vuoden keväällä julkaistua Problem singleä. Samalla selvisi hänen olevan lapsitähti, joka on jatkanut uraansa laulamalla. " Nämä on jo nähty." Mietin heti ensimmäisenä. Pikkutyttömainen olemus ei myöskään oikein vakuuttanut. Tykästyin kuitenkin kappaleeseen, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Kesällä julkaistu Break Free päätyi myös kuunteluun. Aloin vähitellen lämmetä hänen tyylilleen. EDM-jumputus on kuitenkin niin peruskauraa itselle, etten vieläkään ollut vakuuttunut. Tulevan albumin oletin olevan täynnä hempeitä kappaleita, jotka korniudessaan saavat minut haukottelemaan nopeasti. Arianan esiintyminen vahvisti vain käsitystäni, siitää puuttu mielestäni varmuus, jota kappaleet vaativat. Levyn julkaisun jälkeen kuuntelin sen aluksi muutaman kerran taustalla ja lopulta kunnolla, onneksi. Odotukset olivat tosiaan niin matalat, että levyn taso yllätti. Se ei ole mestariteos, jota tulen kaduilla hehkuttama...
Jaan omia mielitekojani ja mietteitäni. Asioita laidasta laitaan. Kysy, jaa, kerro, osallistu. En tee tätä vain itselleni.